Panokaveri eli fuckbuddy on rehellisesti sanoen monelle se kaikkein paras kaveri. Tai ainakin se, jolle järjestyy helpoimmin aikaa, kun sitä tarvitaan.

Panokaveri voi olla olemassaoleva kaveri tai ystävä, jonka kanssa jossain kohtaa muodostuu myös seksisuhde. Kuitenkin ilman, että tarkoitus on edetä mitenkään parisuhteeseen. Tässä tapauksessa kaveruus säilyy muutoin periaatteessa entisellään, mutta silloin tällöin päädytään myös sänkyyn.

Kuten kuulostaa, tällainen fuckbuddy on vähän tuuripeliä eikä sen toteuttaminen onnistuneesti ole kovin yleistä. Siksi panokaveri kannattaa hankkia toisella tapaa: varta vasten ja erikseen. Jätä olemassaolevien kamujen vikittely sikseen, sillä riskit ovat liian suuret sekä torjuntaan, kaverisuhteiden jäätymiseen että jommankumman toiveisiin jostain suuremmasta.

Näin löydät panokaverin netistä

Valtava määrä aikuisia aina parikymppisistä pitkälle keski-ikään haluavat elämäänsä panokaverin. Tehokkain tapa saada itselleen panokaveri eli fuckbuddy on liittyä hyvin valittuihin seuranhakusivustoihin.

Panokaverin koko idea on, että sinulla on joku, johon ottaa yhteyttä silloin, kun tekee mieli sitä itseään. Yhteydenpito voi pyöriä vain ja ainoastaan panemisen ympärillä, mutta myös muodostua kaveruudeksi, jossa vaihdetaan kuulumisia ja kenties nähdään välillä muutenkin kahvilla. Panokaverin määritelmään kuitenkin sisältyy, että ihmissuhde on pääasiassa seksiä varten ja sitä tällaisessa kaveruudessa osapuolet toisilleen ennen kaikkea antavat.

Et ole suinkaan yksin, jos haaveilet tarpeesi tyydyttävästä, jännittävästä ja luotettavasta panokaverista. Kun rekisteröidyt hyviksi havaituille seksiseuraa tarjoaville sivustoille, huomaat saman tien kuinka moni ajattelee samoin kuin sinä!

5/5 - (1 vote)